2013/08/26

Pieni pyöreä pöytä




Kesäkuinen pieni pyöreä löytöni on viimein kunnostettu uuteen uskoon ja ai että tykkään! Pöydässä oli ostohetkellä hailakan vaaleansininen väri, joka ei oikein istunut kotiimme. Pähkäilin kesäkuussa pöydän maalaamista mustaksi tai valkeaksi sekä mahdollisuutta jättää pöytä puupinnalle. Mustaksi maalaaminen houkutti kovasti, mutta tummanharmaan möhkösohvan lisäksi en kuitenkaan sitten halunnut muuta tummaa olohuoneeseen. Puupinnalle jättäminen jouduttiin unohtamaan siinä vaiheessa kun kahden maalikerroksen alta paljastui jonkinlainen petsi, siispä vaihtoehdoksi jäi maalata pöytä valkoiseksi. 

Pöytälevyt olivat kuluneet ja halkeilleet, joten nekin menivät vaihtoon. Tai tarkemmin vain pöydän kansi, sillä alimmainen levy otettiin kokonaan pois, syystä että vanhan sain pois vain sahaamalla se kahtia ja uuden laittaminen olisi vaatinut pöydän purkamista ja tähän en viitsinyt ryhtyä, sillä en ollut varma kestäisikö pöytä sitä. Onneksi alla oli kaunis ristikko ja pöydästä tuli sirompi ilman alimmaista levyä.

Ja se pöydän kansi sitten, se on koivuvaneria ja minusta se sopii juuri tuollaisenaan pöytää, ilman maalia, kauniin mattapintaisena! Samoin se tuo pöytään vähän modernimpaa ilmettä, sillä kuten jo kesäkuussa kirjoittelin, olin alunperin ajatellut sivupöydäksi jotain vähän pelkistetympää versiota. 

Pöytä on nyt mukava sekoitus uutta ja vanhaa, vähän niinkuin muukin kotimme sisustus! Ehkä pöydälle sopisikin kaveriksi toinen vähän modernimpi pöytä tai mikä ettei vaikka Aalto-jakkara tai muu vastaava, hyviä ideoita kaverista otetaan vastaan!

Aurinkoista viikkoa!
-Piia

11 kommenttia:

  1. Onpa kaunis pöytä! Sulla on ihana valoisa koti :)

    VastaaPoista
  2. Hui miten kaunis siitä tuli! Ihanasti sopii teidän sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuo hui! <3
      Miä vielä vähän arvon, että onko tuo sen paikka, mutta onneksi se löytää siinä vaiheessa varmasti hyvän kodin maalta, jos kaupunkiasuminen tulee aikansa päähän! ;)

      -piia

      Poista
  3. Kyllä se tuommoisena vaaleana istuu paremmin kuin tummana, näyttää mukavan sirolta. Kaunis koti teillä. :) Itse olen metsästellyt samanmoista pikkupöytää köökin suunnalle yrttipöydäksi, mutta tuttavapiirissäni tunnettu yrttiprokkis on tuottanut tähän mennessä vasta mullan verran tulosta.. :D Eiköhän se oikea vielä jostain kirppiksen nurkasta löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä se valkea tosiaan meille paremmin sopi! :)
      Toivottavasti pöydän metsästys tärppää jossain vaiheessa ja myös se yrttien kasvatus! Minä olen sen kanssa todennut, että kaupan hevi-osaston yrttipurkit sopivat hyvin kahvikuppiin ja helpolla pääsee! ;D

      -piia

      Poista
    2. Itsekin aion sortua tuohon hevi-osaston tarjontaan, maltti ei millään riittäisi, jos pitäisi jäädä odottelemaan niiden kasvamista. :D Tuo kahvikuppi-idea oli hyvä, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  4. Mistä on tuo ihana ruokapöytä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokapöytä on noin 8-9 vuotta sitten Askosta ostettu. Oli muistaakseni Kotio-nimistä sarjaa, mutta en löydä googlettamalla mitään asiasta, käsittääkseni oli vain vähän aikaa tuotannossa. Olen yrittänyt Askostakin kysellä aiheesta tarkemmin, täytyy kirjoitella vaikka ihan oma postaus joskus aiheesta jos jotain lisätietoa saan.

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.